|
Koistinen Kanteleen myyntipalvelutHuomaa, että myyjämme Hedi on konserttimatkalla New Yorkissa 4-10.2. ja Hannu Koistinen Japanissa 28.1.-10.2. Pyydämme käyttämään sähköpostia tällä välin puhelimen sijasta. Palvelemme niin nopeasti kun se on mahdollista. Kiitos kärsivällisyydesta!
Hedi Viisma, kanteleiden myyntivastaava, kantelemuusikko, musiikin maisteri Hedi Viisma on yksi virolaisen kanteleen kärkimuusikoista, joka on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi ja tekee siellä parhaillaan musiikillista tohtoritutkintoa. Hän esiintyy aktiivisesti sekä Suomessa, että ulkomailla. Hedi on työskennellyt Koistinen Kanteleessa vuodesta 2005 ja soittanut Koistinen kanteleella vuodesta 2003.
Hannu Koistinen, toimitusjohtaja, isojen kanteleiden myyjä, kanteleiden kehittäjä
Hannu Koistinen on Otto Koistisen poika, joka aloitti kanteleiden valmistamisen isänsä opissa jo 7 vuoden iässä. Siskonsa Ritvan vaativiin muusikon ja pedagogin tarpeisiin konserttikanteleen kehittäminen johti ensimmäisten ammattitason konserttikanteleiden syntyyn 1993 alkaen. Hannu on uudistanut kanteleen muotoilun ja ominaisuudet laajasti ja tuonut kansallissoittimemme nykyaikaan. Vuosituhannen vaihteessa hän kehitti ensimmäiset varsinaiset sähkökantelemallit ja uudisti pienkanteleet moderniksi soitinperheeksi. Lisäksi korkeatasoisen kanteleiden äänen vahvistuksen kehittäminen on yksi tärkeimmistä saavutuksista vuosien varrella. Tänä päivänä kantele toimii kaikilla estradeilla. Soinnillisesti, visuaalisesti ja imagoltaan kantele toimii tänään joka lähtöön. KOISTINEN KANTELEEN HELSINGIN TOIMISTO- Konsertti- ja kotikanteleiden esittely ja myynti. Koistinen Kantele, Helsinki Helsingin toimiston sijainti kartalla KOISTINEN KANTELEIDEN VALMISTUS JA HUOLTOKoistinen Kantele, Rääkkylä huolto: 040 525 30 42
Rääkkylän toimipisteen sijainti kartalla Voit ottaa meihin yhteyttä myös palautelomakkeella: Lähetä viesti |





