Valitako oikea- vai vasenkätinen kantele?

Kanteleita valmistavan yhtiön toimitusjohtajana sekä kasvavan musiikkikoulun toimintaa kehittävänä vastuuhenkilönä havahduin syksyllä 2009 huomaamaan, että vasenkätisen kanteleen valinta ja hankkiminen lapselle on oikeastaan aika iso päätös. Koistinen Kantele Oy on aloittanut vasenkätisten kanteleiden valmistamisen vastatakseen niiden viime vuosina virinneeseen kysyntään. Tutkittuani asiaa hiukan, en löytänyt vasenkätisten soittimien tarpeelle yhtään kattavasti perusteltua mielipidettä. Vasenkätisten soittimien tekeminen oli meilläkin vain lähtenyt liikkeelle kysynnästä ilman sen tarkempaa  pohdintaa.

Syksyllä 2009 otin asian esille ensin puheeksi useiden tuntemieni  muusikoiden ja pedagogien sekä myös Helsingin yliopiston dosentti,  aivotutkija Minna Huotilaisen kanssa. Tavoitteeni oli näin löytää  perusteltu näkökanta asiaan ja tehdä vastuullista asiakaspalvelua ja mahdollisesti jopa löytää asiaan perusteltu näkökulma laajemminkin varhaisiän musiikinopetusta ajatellen. Ratkaisu kun kuitenkin koskettaa joka vuosi vähintään kymmeniä lapsia ympäri Suomea. Jokainen lapsi on tietenkin ainutlaatuinen yksilö ja siksi jokainen tilanne tulee arvioida erikseen.


Soittaminen on aina kaksikätistä toimintaa

Motoristen taitojen kehittäminen on yksilön kehityksen erittäin tärkeä osa-alue ja soittoharrastus on tässä parhaita hienomotoristen taitojen kehittäjiä. Soittaminen on lähes kaikissa soittimissa aina  kaksikätistä toimintaa ja molempien käsien motoriikan kehittäminen käy  käsi kädessä. Soittimen kätisyyden valinta varsinkin pienellä lapsella ei siis ehkä olekaan niin suuri  kysymys, kuin siitä ajatellaan. Mitä pidemmälle edetään, sitä kehittyneemmäksi molempien käsien motoriikka käy ja niiden kehittäminen kulkee käsi kädessä. Toisaalta molempien käsien motoriikkaa täytyy opetella erikseen, joka helpottaa oppimista, mutta  käsien motorinen yhdenaikainen yhteistyö on se, jota lopulta  opetellaan. Pohdittaessa kätisyyden merkitystä soittamisessa avaa seuraava kysymys hyvin näkökulmaa: Kumman käden motoriikka on vaikeampaa kitarassa? Moni vastaa tähän heti: vasemman. Vaikuttaa siis siltä, että kysymys soittimen kätisyyden valinnasta voi lähteä vähän  vääristä perusolettamuksesta ja siitä, että siitä puhuttaessa ei vain  tulla ajatelleksi soittamisen itsestään selvää kaksikätistä luonnetta. Yleisesti ottaen useimpia soittimia ei edes valmisteta  "vasenkätisenä". Soittimissa, jotka voi vaihtaa melko helposti  toiskätiseksi, kuten viulussa vain muutamaa poikkeutta lukuunottamatta  viulistit soittavat "oikeakätisesti" riippumatta  kätisyystaipumuksestaan. Poikkeuksia toki aina kuitenkin löytyy.

Vasenkätisen muusikon kommentti

Tämän artikkelin kirjoittamisen yhteydessä olen keskustellut monien  eri alojen ihmisten kanssa. Myös muusikoiden, jotka itse ovat  vasenkätisiä ja jotka soittavat oikeakätisesti. Tärkeä muusikkoreferenssi tässä yhteydessä on suomalainen huippumuusikko Timo  Kämäräinen, joka setänsä kehotuksesta käänsi kitaran vasemmalta  oikealle 7 vuotiaana ja joka on tänään on eräs maamme monipuolisimpia  muusikoita. Tekemänsä valinnan sosiaalisesta merkityksestä juuri Timo totesi tuon edellä mainitun vapaasti lainatun  asian: "että maailma on hänelle täynnä mielenkiintoisia kitaroita,  joilla osaan soittaa". Kanteleesta keskustellessamme hän puolestaan  totesi minulle: "Enpä olisi kyllä tullut edes ajatelleeksi kanteletta  soittimena, jossa on tarvetta vasenkätiselle soittimelle." Timolla myös kanteleeseen pitkäaikainen suhden, koska hänen siskonsa soitti nuorena kanteletta edeten opinnoissaan aina ammattiopintojen kynnykselle. Myöhemmin Timo on myös opettanut mm. poikaani Anttu Koistista, joka on 15-kielisellä sähkökanteleella soittava nuori muusikko. Hän siis tuntee kanteleen hyvin.

Soittimen hinta ja saatavuus

Aivan aluksi kysymys nousi esille erityisesti siitä näkökulmasta, että  pienestä valmistusmäärästä johtuen meille vasenkätisten kanteleiden  valmistaminen on selvästi kalliimpaa ja tästä johtuen myös asiakkaalle  se on kalliimpi hankinta. Hinta voi isomman kanteleen hankinnan  kohdalla jo tulla niin suureksi, että se joissakin tapauksissa  muodostaa kynnyksen harrastuksen jatkamiselle. Jos taas ajatellaan,  että lapsi myöhemmin alkaa soittaa kitaraa, on oikeakätisesti  soittavalle kitaristille maailma täynnä kitaroita, joilla voi soittaa  ja vasenkätisesti soittava on paljon riippuvaisempi omasta  soittimestaan.

Kätisyyden merkitys kanteleensoitossa

Kanteleen näppäilysoitossa molempien käsien rooli on käytännössä  kutakuinkin yhtä suuri. Plektrasoitto on pienkanteleissa voimakkaasti  kehittyvä ja merkitystään nostava soittotekniikka. Uskon, että  plektrasoiton myötä kätisyysasia on noussut aiempaa enemmän esille. Plektra on pieni esine, jonka käteen poimiminen muistuttaa kynän  käteen ottamista. Mikäli lapsi tutustumistilanteessa poimii plektran itse vasempaan käteen, se lähtenee ensisijaisesti siitä, miten hän  piirtää ja mahdollisesti kirjoittaa. Plektralla soittaminen on samaan  tapaan hienomotorista, tarkasti kontrolloitavaa liikettä ja siten muistuttaa kynällä kirjoittamista. Silti myös plektrasoitto on  kanteleella käksikätistä toimintaa. Plektrasoitossa oikean käden  soittotekniikat ovat kehittyneimmillään todella tarkkaa ja nopeaa  hienomotorista toimintaa, jota silloinkin yhdenaikaisesti seuraa  erittäin vaativia liikekokonaisuuksia vasemmalla kädellä.

Oppimateriaalit

Ensimmäinen harmi voi iskeä jo muskarissa kun muut soittavat  leikkinuoteilla. Leikkinuotteja ei valmisteta vasenkätisenä. Leikkinuotit ovat mainio leikillinen tapa opetella soittelemaan ihan  itse ja löytää oma soittopolku musiikin maailmaan. Leikkinuottien kanssa opitaan sekä rytmittämään ja laulelemaan melodioita vasemmalta  oikealle etenevän leikkinuottikirjoituksen mukaan. Nuottikirjoitus ja  teksti etenee vasemmalta oikealle ja niin tietysti leikkinuottitekstuurikin. Tulin tosin kerran  tulostaneeksi leikkinuotit peilattuna toisin päin ja lähetin ne jopa  asiakkaalle asti, kunnes tulin ajatelleeksi, että jos lapsi haluaa soittaa saman melodian kuin muut, niin peilatulla leikkinuotilla pitäisi soittaa oikealta vasemmalle ja siinähän ei ole yhtään mitään järkeä. Sehän sotii sekä lukemisen, että nuottien lukemista vastaan.

Vasenkätiset muusikot

Muusikoista puhuttaessa ei yleisesti ole mitään tarvetta puhua kätisyydestä. Moni muusikko on vasenkätinen, mutta se ei näy mitenkään  soittimen kanssa työskentelyssä eikä oikeastaan ole mikään validi  keskustelun aihe kun hänen muusikkoudestaan puhutaan. Kätisyys ei sinällään kerro mitään muusikon tasosta. Huomiota tietysti kiinnittää sellaisten näkyvien hahmojen kuin Jimi Hendrix tai Paul McCartney  vasenkätisyys, jotka ovat kaikkien tuntemia esimerkkejä. Etsiessäni  asiaan lisätietoa, googlaus toi eteeni Tieteen kuvalehden artikkelin  netistä, jossa todetaan yleistäen: "Vasenkätistet ovat keskimäärin  musiikillisesti lahjakkaampia kuin oikeakätiset". Mikäli kätisyyskysymys olisi merkittävä asia vasenkätisten muusikkouden  kehityksessä asiasta täytyisi löytyä muitakin esimerkkejä kuin muutama  vasenkätisesti kitaraa tai viulua soittava nimi. Millainen prosentti ammattimuusikoista sitten lienee vasenkätisiä? Lievällä ironialla voi  todeta, että musiikin suurvalta Venäjällä ainakaan ei tiedostetusti  kukaan, koska kaikki lapset on pitkään opetettu koulussa kirjoittamaan oikealla kädellä. mikä sitten mahtaa olla todellinen luku Suomessa ja muualla, jossa tätä asiaa ei ole yhtenäistetty.

Yhteenveto

Uuden vasenkätisen pikkusoittajan aloittaessa harrastustaan uskallan näillä perustein suositella pääsääntöisesti "oikeakätistä" kannelta.  Myös kanteleessa voidaan nähdä samanlainen sosiaalinen näkökulma kuin  Timo Kämäräisen kitaristina kertoma kokemus. Opittuaan soittamaan soitinta, voi lapsi kokeilla kaikkia pienkanteleita ja oma soitin ei ole poikkeava vaan soittimia  voi lainata ja kokeilla helpommin. Myös opittu plektrasoittotekniikka on näin helpottamassa mahdollista tulevaa kitaransoittamista ja kätisyysasia ei siinäkään ratkaise ja muodosta jarrua tai estettä tulevaisuuden valinnoille. Mitään haittaa ei missään tapauksessa ole oikeakätisellä soittimella soittamisesta. Aivotutkija Dosentti Minna Huotilaisen kanssa keskustelussa tuli esille myös tärkeä näkökulma. Mikäli henkilö  soittaa vaikkapa kitaraa vasenkätisesti, on ehkä silloin luontevaa  soittaa myös pienkanteleita vasenkätisesti. Kouliintunut plektrakäsi on tietysti luontevaa siirtää kanteleessakin tekemään  samaa tehtävää. Jokainen yksilö on tietysti ainutlaatuinen ja oikein  voimakasta taipumusta ja lapsen omaa vahvaa tahtoa on tässäkin asiassa  varmasti hyvä kuunnella. Tärkeintä kuitenkin on soittamisen ilo ja se,  että lapsi löytää sen oman ainutlaatuisen polkunsa musiikin tekemiseen ja motoriikkansa kehittämiseen. Kaksikätisesti, oikea tai vasen edellä.

Helsingissä joulukuussa 2009
Hannu Koistinen

 

Kirjaudu sisään

Sähköpostiosoite:
Salasana: